”Kyl mää voin lyädä suu sauval päähä”
Elinan kuolematon lausunto haastattelussa yli 40 vuotta sitten heräsi eloon Kuokkamaantiellä Jukan kunnostettua vanhan Geloso-nauhurin. Päivän tavoitteena oli saada paljon historiaa sisältäviä nauhoja siirettyä digitaaliseen muotoon, mutta tavoite siirtyi eteenpäin, lähinnä hurinaongelelmien vuoksi. Kunnon liitäntään tarvittavaa plugia ei löytynyt enää alan liikkeistä.
Mutta ehdittiin siinä turista yhtä ja toista päivän mittaan ja syödä paistettuna Norjan lohta. Paisti olisi kyllä löytynyt pihaltakin. Seuraavan kerran nauhoitusasiaa voidaan pohtia Naantalissa Liisan päivillä (itse asiassa nytkin oli Liisan päivä).
Veljekset saunassa
Savusauna on tullut kokeiltua ja hyväksi todettua, mutta Sahakoskenojan varteen rakennettua saunaa ei, vaikka siihen oli Jukka suunnitellut perustukset. Nyt asiaan saatiin korjaus ja löylyä riitti.
Juurilla
60 vuotta sitten kovin nuori (3v, 4 syyskuussa) Esko lähti Leivonmäeltä Sammattiin ja jäi sille tielleen. Mieleen jäi muutama muisto kotimaisemista Rutajärven rannalla, talot, jyrkänteen portaat saunalle, laituri, männyt, ilkeä Leila, potkulauta.
Muistaakseni kerran aiemmin olen tehnyt läpiajoharjoituksen Selänpohjasta, nyt lähdimme aivan tarkoituksella. Paikallisen yrittäjäpariskunnan vaimo oli sairastuneet, emmekä päässeet vanhaan kotiimme, vaan talon 6 järvipäätyyn. Elämysten lisäksi kartutimme mustikka- ja sienivarantoja.
Jukan syntymäkunta oli kadonnut kuntakartalta ja oli nyt selvästi taantuva taajama. Sääli.
Esko
PS. Löytyykö jostain vanhoja valokuvia Leivonmäeltä skannattavaksi?
Aikamatkalla Uittamolla
Jotta vanhat paikannimet eivät jäisi unholaan, käydään aikamatkalla noin vuodessa 1950, oppaana Pirkko Heikkilä, eli Kiikkä.
Kuuntele:
Koska Sillankoppeli-nimi liittyy kotipaikkaamme, niin tutkin hiukan sanan merkitystä ja löysin tällaisen määritelmän Lepsämän kylähistoriasta:
Peltolohkojen nimet ovat useimmiten melko tavanomaisia kuten Riihipelto, Kotopelto, Aro, Mäkipelto, Isopelto ja Kuokkamaa. Pientä, metsän ympäröimää peltotilkkua sanottiin erityisesti Uudellamaalla koppeliksi joka nimitettiin usein raivaajansa tai viljelijänsä mukaan: Arokoppeli, Enruutin koppeli, Juhan-Kustan koppeli, Kallen koppeli, Linholmi koppeli, Mummun koppeli ja Santakoppeli. Useat koppeleista ovat sulautuneet myöhemmin raivattuihin peltoihin, jotkut ovat metsittyneet ja nimetkin ovat jo unohtuneet.
Podcast Jukka 60 v 30.10.2008
Kuuntele
Tai talleta äänitiedosto (17:08 min 8 Mb)
Tallenna levylle hiiren oikealla näppäimellä ja valitse ”Tallenna linkki nimellä…
Yllätyssynttärit Koivukarissa!
Liisa-sisko junaili Hannan avustuksella yllätystapahtuman Koivukariin. Helenan näyttelijäkykyjen avustamana Jukka saatiin yllätettyä toisen kerran.
Koivukarin mestaruuskin tuli ratkottua. Parhaalle se meni.
Harry S. Truman uudelleen presidentiksi
Harry S. Truman valittiin kaikkien odotusten vastaisesti uudelleen presidentiksi. New Yorkin pörssi laski uutisen julkaisun jälkeen heti kuudella pisteellä.